LED-taulun valmistusprosessia luonnehtii parhaiten monivaiheisuus. Elektroniikka on käynyt läpi helposti satoja eri vaiheita ennen kuin LED-kabinetti on valmis. Jos prosessi on kunnossa saa ostaja vastinetta sijoitukselleen ja tuottoaste lähtee nopeasti nousuun. Prosessin varrelle voi kuitenkin muodostua sudenkuoppia, joista nousemiseksi ostaja joutuu maksamaan kovan hinnan. Otetaan esimerkiksi LED-taulun asennuskehikko. Sen tulee olla millilleen oikein valmistettu tai asennus ei onnistu. Tai vaikka onnistuisikin niin kabinetit vähintäänkin ”irvistävät” eikä kuva-ala ei ole saumaton ja tasainen. Suomen alati vaihtelevat sääolosuhteet ovat myös erityinen haaste ulkokäyttöön tarkoitettujen taulujen kanssa. Valmistuksessa laadussa tinkiminen näkyy hyvin nopeasti ulko-LED-taulun kuvassa ja kestävyydessä. Seurauksena on se, että LED-taulu on joko jatkuvasti rikki jostakin kohtaa tai kuvanlaatu on huono. Tyypillisimmin molemmat tapahtuvat yhtä aikaa.
Jotta sudenkuoppia voisi välttää, olemme keränneet tähän tarkistuslistan tyypillisimmistä ongelmakohdista, jotka ilmenevät yleensä vasta taulun käyttöönoton hetkellä tai sen jälkeen.
Yleisimmät sudenkuopat, joista LED-taulun ostaja itsensä löytää:
- Huonotasoiset LED-diodit. Hämäävää voi olla, että diodin valmistaja saattaa olla hyvämaineinenkin toimija ja raaka-aineasiat kunnossa, mutta diodit on hankittu halvemmalla, matalammalta laatutasolta. Niissä kuvanlaatu on jo uutenakin epätasaisempi ja diodien vanhetessa tilanne vain pahenee.
- Komponentit valmistettu halvemmista raaka-aineista. Esimerkiksi LED-diodien valmistuksessa on voitu käyttää raaka-aineena kullan sijaan kuparia tai alumiinia, jotka vanhenevat käytössä huomattavasti nopeammin. Toinen vastaava ongelma syntyy, jos LED-moduulin rakenteissa käytetään rautaa alumiinin tai ruostumattoman teräksen sijaan.
- Johdotuksen huono laatu. Johdotuksissa on käytetty halvempia ja ohuempia kaapeleita tai liittimiä, tai virtalähteet on vaihdettu kestävästä laatumerkistä halpamalliin.
- Lämmönhallinnassa säästäminen. LED-kabinetin lämmönhallinta (lämmitys ja jäähdytys) on tehty vain lämpimiin maihin soveltuvien standardien mukaan, jolloin sen kapasiteetti ei kestä pohjoisen ankarammassa ilmastossa.
- Laaduntarkkailun puutteet. Kaikkien eri komponenttien valmistusprosessia ei ole valvottu länsimaisten standardien mukaan, vaan vastuu laaduntarkkailusta on jätetty paikalliselle tehtaalle. Tällöin sitä ei usein käytännössä ole ollenkaan.
- Tinkiminen LED-moduulin laadussa. LED-moduulin tiiveydessä tai mekaanisessa kestävyydessä on tingitty, jolloin moduuli hajoaa vanhetessaan nopeammin
- Sähköturvallisuuden puutteet. Sähköturvallisuus on jätetty huomiotta tai rakenteellisen kestävyyden testit tekemättä eikä laitteisto täytä oikeasti sille määrättyjä turvallisuusvaatimuksia.
- Tilauksen ja toteutuksen välinen kuilu. Osa tilauksessa sovituista ominaisuuksista on jätetty toteuttamatta tai toteutettu ne halvemmilla komponenteilla kuin tilauksessa on sovittu.
- Liian monta lusikkaa sopassa. On otettu mahdollisimman monta eri toimittajaa ja kilpailutettu erikseen jokainen osuus ja komponentti hankinnasta niin, että kukaan ei vastaa kokonaisuudesta ja jokaista osa-aluetta hoitaa itsenäisesti alan halvin tarjoaja.
- Laadun ostaminen halvalla. Ajatellaan virheellisesti, että LED-taulun elektroniikan ominaisuuslista tarjouksessa tarkoittaa samanlaista laatutasoa eri tarjoajilla eri hintaan.
Ei siis liene epäselvää miksi suosittelemme lämpimästi käyttämään LED-taulun hankintaprosessissa ammattitaitoista toimittajaa. Keskustellaan aiheesta lisää https://www.craneworks.fi/yhteys.